SLP Jakelu Oy logo

SLP Jakelu

Vuonna 2014 perustettu SLP Jakelu on Suomalainen Lehtipaino Oy:n tytäryhtiö ja kuuluu pohjoissuomalaisteen SLP Media –konserniin. SLP Jakelu on myös osa Jakeluyhtiö Suomea, joka on yhdentoista suomalaisen mediatalon omistama jakelupalveluiden myyntiyhtiö.

SLP Jakelun varsinainen toiminta-alue on Kainuu. SLP Jakelu hoitaa maakunnassa Kainuun Sanomien varhaisjakelun sekä maaseudun viikonvaihdejakelun. Varhaisjakelussa ovat Kainuun Sanomien lisäksi konsernin omistamat paikallislehdet Ylä-Kainuu, Sotkamo-lehti ja Kuhmolainen sekä Helsingin Sanomat ja Kaleva.

Postitoimiluvan SLP Jakelu sai maaliskuussa 2016. SLP Jakelu jakaa Kajaanin, Kuhmon, Ristijärven, Hyrynsalmen, Suomussalmen, Puolangan, Paltamon ja Sotkamon kuntien alueilla myös osoitteellisia aikakauslehtiä ja kirjeitä.

SLP Jakelulla on tänä päivänä vahva jakeluverkosto Kainuussa. Lehtensä 50 jakajan ja 11 alihankkijan jakamana saa jo yli 34 000 kainuulaista taloutta.

OTA YHTEYTTÄ

Ilmoita jakeluhäiriöstä,
keskeytyksestä ja muutoksesta.

UKK

Usein kysytyt
kysymykset.

AVOIMET TYÖPAIKAT

SLP Jakelu hakee Kainuun alueelle
ripeäotteisia ja itsenäisiä jakajia.

TARJOUSPYYNTÖ

Jätä tarjouspyyntö
jakelupalveluistamme!

Etsi sivuilta